Susien kommunikointi:

Susien kommunikointi on monimuotoinen kokonaisuus, joka muodostuu eleistä, äänistä, hajuista ja kosketuksista. Myös näköaistimukset ovat kommunikaation kannalta yhtä tärkeitä kuin äänet ja hajut, sillä sudet ilmaisevat tunnetiloja varsin selvillä eleillä ja ilmeillä.  Viestinnällä edistetään susien välistä yhteistoimintaa sekä ehkäistään turhia konflikteja esimerkiksi ruokaillessa.

Eleet ja ilmeet kertovat aikeita ja tunnetiloja. Elekielen kirjon muodostaa laaja yhdistelmä erilaisia ruumiin, hännän ja korvien asentoja ja liikkeitä. Myös silmien ja suun ilmeet kertovat suden mielenliikkeistä ja aikomuksista. Suden ruumiinasento ja ryhti kertovat paljon. Susi voi tekeytyä suureksi pörhistämällä selkäkarvat, tai se voi painua mahdollisimman matalaksi. Myös hännän, suupielien ja korvien liikkeet kertovat muille paljon. Iloinen hukka heiluttaa häntäänsä silmät tuikkien; pelokas yksilö kurtistaa kuonoaan ja näyttää hampaitaan varoittaen toisia lähestymästä.

(Tarkemmin uteliaille) Elekieli kertoo myös suden sosiaalisesta asemasta laumassa, sillä nuoremmat sudet usein lepyttelevät ja mielistelevät vanhempiaan. Tällöin ne alistuvat, ja voivat esimerkiksi nuolla suupieliä, korvat takana, häntä alhaalla hieman heiluen, madaltaen koko ruumistaan ja vikistä. Tätä on kutsuttu aktiiviseksi alistumiseksi. Passiiviseksi kutsutaan sitä, kun dominoiva susi lähestyy alempi arvoista, tämä kiepahtaa selälleen ja saattaa nostaa takajalkansa, jotta toinen susi voi haistaa sukuelimiä.  Tavanomaisesti harvinaiset ristiriidat ratkaistaan ilman suurempia vahinkoja, hetken mulkoilun ja murinan jälkeen dominoivampi susi ajaa alistuvaa koettaen purra takajalkoja,
alistuva matalana yrittäen suojata jalkojaan.

Ääntelystä suurin osa tapahtuu silloin, kun sudet ovat läheisessä kanssakäymisessä keskenään. Ääntelyn kirjo on hyvin laaja.  Sudet ulisevat ja vikisevät, ulvahtelevat, murisevat, haukkuvat, murahtelevat, sekä ulvovat. Sudet voivat ulvahtaa kokiessaan äkillistä kipua leikin yhteydessä. Ne ulisevat ja vikisevät tervehtiessään toisiaan. Ne vinkuvat ja ulisevat ilmaistakseen hermostumistaan. Murahtelu ja murina liitetään usein aggressioita sisältäviin kohtaamisiin, joissa susi ilmaisee ylemmyyttä, uhkausta tai puolustusta, esimerkiksi suden tavatessa karhun. Haukahtelu (vuh-äänet) on matalaa ja vain lähelle kuuluvaa, sillä sen tarkoitus on saada pennut piiloon ja havahduttaa muut huomaamaan lähestyvä uhka, ilman että uhka itse herättää asiaan huomiota. Jos uhka jatkaa lähestymistään, sudet muuttuvat aggressiivisemmiksi haukku muuttuu matalammaksi ja kovaäänisemmäksi, eli se on helposti paikannettavissa ja kuultavissa. Ulvonnalla pyritään viestimään kauas, sillä toiset sudet kuulevat ulvovan 10-16km päästä, riippuen maastosta. Yleensä sillä yritetään pitää toiset sudet tietoisena omasta sijainnista, ja näin välttää kahinoita tai sen avulla voidaan paikallistaa muut lauman jäsenet ja näin päästä kaikki samaan paikkaan. Ulvonnalla on merkitystä myös susiperheen yhteenkuuluvuuden tunteen lisäämisessä. Sudet saattavat esimerkiksi herätessään ulvoa hyvät huomenet toisilleen, vaikka sitä ei enään juurikaan tapahdu, sillä aamulla ulvovat sudet on ammuttu, joten nykyään ne ulvovat lähes aina yöllä. Ulvoessaan laumana sudet käyttävät eri sävelkorkeuksia, jolloin susilauma kuulostaa helposti todellista suuremmalta. Epäillään, että sudet pystyvät tunnistamaan toiset yksilöt ulvonnasta.

Hajujen avulla sudet voivat tunnetusti puolustaa reviiriään, mutta niiden avulla saadaan myös tietoa toisen iästä, sukupuolisesta tilasta, tunnistaa yksilön ja jopa haistaa toisen mielentilan, varsinkin stressaavassa tilanteessa. Susilla on kolmenlaisia erittäviä ihorauhasia. Talirauhasia on karvatuppien yhteydessä erittämässä öljymäistä, hajutonta talia joka pitää turkin vettähylkivänä ja taipuisana. Hikirauhasia susilla ja koirilla on kahdenlaisia, apokriiniset eli isot hikirauhaset sijaitsevat naamassa, huulissa, selässä ja varpaiden väleissä. Apokriiniset eivät tuota viilentävää hikeä, mutta luovat kullekin sudelle ominaistuoksun ja kertovat mielentilasta. Ekkriiniset hikirauhaset sijaitsevat varpaiden väleissä ja tuottavat suolaista hikeä. Ja kuten ihmisillä, susien ihorauhasten erite on sinällään hajutonta, mutta ruokavalion ja bakteerien toiminnan takia niihin muodostuu ominainen hajunsa. Susilla on myös anaalirauhaset, jotka sisältävät apokriinisiä ja talirauhasia.